Ylikiimingin Nuijamiehiä edustava, pikkutytöstä asti yleisurheilua harrastanut 20-vuotias Merja Perätalo aloitti keihäänheiton 10-vuotiaana, kun kisoissa pallonheitto lajina vaihtui keihääseen. Heittäminen tuli kuin luonnostaan Merjalle, joka on jo pienestä pitäen heitellyt kiviä, palloja jne. kahden isoveljensä kanssa. Urheiluinnostuksen ja kilpailuhenkisyyden vuoksi kilpaurheilu vei mukanaan jo hyvinkin nuorena.

”Henkilökohtainen tavoitteeni on heittää jonakin päivänä 65m ja päästä aikuisten arvokisoihin. Siihen on vielä matkaa, mutta yritys on kova!” Merjan mukaan urheilu merkitsee hänelle iloa ja itsensä voittamista ja vaikka hänen tavoitteidensa saavuttaminen vaatii paljon työtä, keihäänheitosta nauttiminen tekee työstä vaivan arvoista.

Nuoresta iästä huolimatta Merjan urheilijauraan on sisältynyt jo monta merkittävää urheilukokemusta. ”Muistan, kuinka lapsena seurasin isoveljeni hiihtokilpailuja ladun varrelta. Ihmettelin, miten joku voi saada kehostaan niin paljon irti. Silloin päätin selvittää, mihin oma kehoni pystyy. Omista urheilukokemuksistani haluan nostaa esille kaksi minulle merkittävää kilpailua: Kalevan kisat 2015 Porissa, jossa heitin oman ennätykseni 52,51m sijoittuen viidenneksi. Toinen iso kokemus minulle oli 19-v EM-kisat Eskilstunassa samana vuonna. Pääsin finaaliin, jossa sijoitus oli 11., johon olen varsin tyytyväinen.”

Ylikiimingissä asuva Merja pitää Kalevan kisoja kotikisoinaan, sillä Raatissa on lähin iso urheilukenttä, jossa hän voi heittää keihästä. ”Paljon sukulaisia ja ystäviä on aikonut tulla katsomaan kotikisat, joten kannustuksesta ei varmasti ole puutetta.”

Kastellin lukion urheilulinjalla opiskellut Merja kertoo, että koulutyön rinnalla hänellä oli mahdollisuus tehdä 3-5 aamutreeniä viikossa riippuen lukujärjestyksestä – ”aamutreenit helpottivat harjoittelun ja opiskelun rytmittämistä paljon, varsinkin niinä päivinä kun harjoituksia oli kaksi.” Harjoitusten ja koulutyön rytmittäminen on onnistunut, koska keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut Merja on jo hyväksytty opiskelemaan prosessitekniikkaa Oulun yliopistoon. Toiveissa tosin siintää paikka lääkiksessä, jonka vuoksi Merja onkin hakenut opiskelupaikkaa Oulun lääketieteellisestä.

Milka Väinämö

Share This