Yleisöltä lienee jäänyt hieman tuntemattomaksi yleisurheilun Kunniakerho, Hall of Fame. Suomen Urheiluliiton ylläpitämä menestyneiden urheilijoiden klubi tottelee nimeä Hakamieskerho. Päästäkseen jäseneksi Hakamiehiin urheilijan täytyy ansaita vähintään 20 pistettä. Pisteitä saa maaotteluedustuksista, arvokisaedustuksista ja – menestyksestä ja maailman, Euroopan tai Suomen ennätyksistä. Kalevan kisoissa hakamiehet ja – naiset kokoontuvat vuosittain muistelemaan menneitä yhteisellä lounaalla.

Lämpimänä lauantai-iltapäivänä Raatissa hakamiehiä isännöi Veikkaus Oy. Tilaisuudessa Hakamieskerhoon kutsuttiin viimeisimpinä jäseninä 3-loikkaaja Kristiina Mäkelä ja 400 metrin aituri Oskari Mörö joiden tämänkesäiset saavutukset riittivät tarvittavaan 20 ansaittuun pisteeseen.  Hakamiehksi tuleminen ei kuitenkaan edellytä ”ensinkertalaisen kastetta” tai muuta koiruutta joka tehdään uusille maajoukkue-edustajille.  

Hakamieskerho lienee uranuurtaja eri urheilulajien menestysten huomioinnissa. Se on tärkeä osa kansallista lajikulttuuria. Nykyään Hakamiehiin kuuluu 331 jäsentä joista elossa olevia parisen sataa.

teksti Antti Haapalahti

Share This