Naisten 7-ottelusta kehkeytyi kansallisesti hyvätasoinen kilpailu. Jutta Heikkinen hallitsee edelleen lajia ja uusi viimevuotisen voittonsa pistein 5603. Joensuun Katajan Heikkinen oli jopa ennätyssarjassa kiinni ensimmäisen päivän jälkeen mutta pituuden epäonnistuminen (kaukaa hypätty 544 sekä 2 6-metristä yliastuttua) karisti ennätystoiveet.

”Mielestäni olen saanut heikkoja lajejani (100m aidat, 200 m) kehitettyä mutta tälle kesälle ehjää ottelusarjaa ei ole sattunut kohdalle vaan tasapaksua 5600 pistettä pukkaa”, kertoi positiivisuuden kautta lajeihin suhtautuva joensuulainen.

Espoolainen uusi kyky ottelupiireihin Saga Kivekäs teki yllätyksen viemällä hopean ennätyspiteillään 5444. Ouluun saatiin taas parin vuoden tauon jälkeen mitali Henna Palosaaren kerätessä pronssiin vaadittavat pisteet 5364. Kuivasjärven Auraa edustava tuore kauppatieteiden kandi Palosaari teki ottelusarjassaan omat ennätyksensä 100 metrin aidoissa ja 200 metrillä mutta oma otteluennätys jäi vielä sadan pisteen päähän kun korkeus ja kuula epäonnistuivat.

”Olipa ihana otella kotiyleisön edessä kotikentällä Raatissa. Alkukesä meni piloille takareisiongelmien takia joten tämän ottelun läpivienti sinänsä oli jo voitto. Pronssiin olen kovasti tyytyväinen”, kertoi syksyllä Tampereelta Helsinkiin muuttava Haukiputaan Kellosta lähtenyt urheilija.

”Loppukesästä kilpailen vielä parhaissa lajeissani aidoissa ja pituudessa. Urheilu-uran jatko on vielä auki – pituushyppy kiinnostaa koska näyttää että lihakseni eivät ottelujen rasituksia kestä pitkällä tähtäimellä”, puntaroi Henna Palosaari.

teksti Antti Haapalahti

Share This